KristiinaKunnas Ihanan inhimillinen helsinkiläinen.

Arkadianmäen kiipeämistä ja kiipimistä

Nonni. Tein sen taas.

Edellisestä kerrasta on kylläkin jo 16 vuotta, eli lähes täysiän verran.

Lupasin eduskuntavaalien 2003 jälkeen, että kerta olisi viimeinen. Aviomies otti kunnon kilarit, kun talousasioita hoitamaan vapaaehtoisesti lähtenyt kaveri olikin jättänyt laskuja maksamatta. Asialliset hommat hoidetaan, sellainen on aviomies. Kun kaveri ei ollut samaa maata, tuli vaaleja ja ehdokkuutta ja ehdokkaan tukena olemista kohtaan iso vastenmielisyys.

En nyt ole sitten vielä kertonut miehelle, että lipsahdin. On nimittäin sellainen puolueen puheenjohtaja, jolle on melkoisen vaikea sanoa ei. Varsinkin, kun työskentelee puolueen lehdessä ja seurailee politiikan kenttätapahtumia lehdistön aitiosta.

Joten aviomies-kiltti. Se on Sari Essayah'n syy.

Vaaliuurnilla tavataan! Ja jokainen ääni helsinkiläiselle kristillisdemokraatille on ääni hyvien asioiden puolesta. Mennään sillä samalla vuoden 2003 sloganilla, jossa silloinen kampanjapäällikkö ideoi "Rohkeiden unelmien naisen".  500 merkin esittelyn voi sanoittaa vaikkapa näin:

Toimittaja, päätoimittaja, äiti ja vaimo, joka haluaa lähimmäisille ja itselleen sellaisen Suomen, jossa ketään ei jätetä yksin.  Osallistunut politiikkaan sen pelikentän seuraajana koko 2000-luvun, työskennellyt Kristillisdemokraattien KD-lehden ja verkkolehden kdlehti.fi toimituksessa vuodesta 2002. Sydämellä muistisairaat vanhukset, väliinputoajat sekä ne nuoret, jotka eivät ole vielä löytäneet oman elämänsä polkua. Kulttuuria ja kuorolaulua rakastava kosmopoliitti, luontoa rakastava martta.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat